Miksi osallistua?

Mistä osaamisista on hyvä esihenkilötyö tehty? Älä jää yksin pähkäilemään, vaan tukeudu FCG:n Esihenkilöakatemiaan, johon on koottu keskeisimmät esihenkilöosaamiset lähes vuoden mittaiseksi, tehokkaaksi opintopoluksi.

Esihenkilön roolin ja keskeisten vastuiden tunnistaminen on menestyksekkään esihenkilötyön tukijalka. Vastuiden ja velvollisuuksien lisäksi esihenkilön tehtäväkenttään liittyy runsaasti arjen johtamistekoja, ja vuorovaikutustaidot ovatkin yksi esihenkilön tärkeimpiä kyvykkyyksiä.

Esihenkilöakatemiamme avulla otat haltuun nämä keskeiset kyvykkyydet ohjatusti, mutta joustavasti. Vuoden kestävä kokonaisuus koostuu verkkokoulutussisällöistä sekä aikataulutetuista webinaareista, joiden tallenteet osallistujat saavat myös käyttöönsä.

Webinaarien teemat:

  1. Vaikuttava kehityskeskustelu

  2. Visaiset kysymykset esihenkilötyössä

  3. Esihenkilön vuosikello

  4. Esihenkilön rooli hyvinvointijohtamisessa
     

Verkkokoulutussisällöt tukevat näitä teemoja. Lue lisää sisällöistä ja aikatauluista kohdasta "Ohjelma".

Panosta esihenkilöosaamiseen kattavasti, mutta kustannustehokkaasti!

Olethan meihin yhteydessä, mikäli haluat Esihenkilöakatemiastamme omalle organisaatiollesi räätälöidyn version. Lue lisää täältä!
 

Tunnista

esihenkilön rooli ja keskeiset vastuut

Panosta

esihenkilöosaamiseen kattavasti, ohjatusti ja joustavasti

Kattava

sisältökokonaisuus erittäin kustannustehokkaasti

Ilmoittaudu

viimeistään 15.6.

”Toimiva toteutus, erinomaiset sisällöt, hyvin valitut puhujat”
Esihenkilö, kurssin suorittaja
”Asiantuntevia ja hyvin asiat esiin tuovia luennoitsijoita.”
Esihenkilö, kurssin suorittaja
”Aiheet ovat olleet ajankohtaisia ja hyödyllisiä.”
Esihenkilö, kurssin suorittaja

Ohjelma

Kenelle?

Tarkasti rajatut aihepiirit ja -kokonaisuudet mahdollistavat esihenkilötyössä onnistumiseen tarvittavan tiedon hankkimisen missä ja milloin vain, oli kyseessä sitten roolissaan uusi esihenkilö tai kokenut, täsmätietoa etsivä konkari.

Hinnat

Esihenkilöakatemian hinta on 240 € + voimassaoleva alv / hlö

Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:

4–10 hlöä, hinta yhteensä 960 € + alv
11–20 hlöä, hinta yhteensä 1600 € + alv
21–30 hlöä, hinta yhteensä 2000 € + alv
31–40 hlöä, hinta yhteensä 2400 € + alv
41–50 hlöä, hinta yhteensä 2600 € + alv
51–60 hlöä, hinta yhteensä 2800 € + alv
61-70 hlöä hinta yhteensä 3000 € + alv
71-100 hlöä hinta yhteensä 3200 € + alv
Mikäli organisaatiostanne osallistuu 101 henkilöä tai enemmän, pyydä erillinen tarjous: koulutusmyynti@fcg.fi 

Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv). Kokonaisuus laskutetaan alkamisen yhteydessä tammikuussa.

Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 30.12.2025 saakka. Veloitamme tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.

Asiantuntijat

Placeholder image

Pitkäranta, Mira

Kauppatieteiden maisteri, sertifioitu Business Coach

Mira on asiantuntija itseohjautuvuuden, tiimityöskentelyn ja osaamisen kehittämisen sekä johtamisen ja organisaation kehittämisen alueilla.

Hänellä on 20 vuoden kokemus johtamisen ja organisaatioiden kehittämisen sekä henkilöstöjohtamisen tehtävistä erilaisissa organisaatioissa asiantuntijaorganisaatioista raskaampaan teollisuuteen. Hän on työskennellyt johtoryhmissä sekä kehittänyt johtoryhmiä ja erilaisten tiimien toimintaa.

Miralla on laaja kokemus erilaisten ja -kokoisten ryhmien kouluttamisesta, valmentamisesta ja sparraamisesta erilaisissa organisaatioissa ja tilanteissa. Valmentajana hän on ammattitaitoinen, kehittävä ja innostava. Ratkaisukeskeisyys on Miran erityinen vahvuus.

Sorvanto, Katariina

KataKoski Oy
Työyhteisövalmentaja ja juristi

Katariina on juristi ja työyhteisövalmentaja, joka on pian kymmenen vuoden ajan yrityksensä KataKoski Oy:n kautta palvellut eri kohderyhmiä. Katariina on myös työskennellyt esihenkilönä ja toiminut monissa luottamustehtävissä. Katariina on saanut erinomaista palautetta käytännönläheisestä koulutus- ja valmennusotteestaan.

 

Katariina yhdistää olennaisen ajantasaisen tiedon soveltamisen ja hyvän työyhteisökäyttäytymisen selkeäksi kokonaisuudeksi, jossa hyödynnetään lukuisia arjen esimerkkejä. Näin asiakkaat saavat parhaan mahdollisen kokonaiskuvan niistä raameista, joissa he ja muut työyhteisön jäsenet voivat vastuullisesti toimia.

Yhteystiedot

Pajunpää
Marianne
Koulutuspäällikkö
Marianne.Pajunpaa@fcg.fi
+358 41 731 4688
Rope
Tua
Asiakasvastaava, Koulutuskoordinaattori
Tua.Rope@fcg.fi
+358 41 730 2370