Miksi osallistua?
Nykyajan työelämässä vaaditaan työntekijältä itseohjautuvuutta, kykyä oppia ja omaksua uutta tietoa sekä taitoja reagoida ja sopeutua uusiin tilanteisiin. On tärkeää tunnistaa, kuinka itse ajattelee ja työskentelee arjessaan sekä mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Verkossa suoritettavalla Jatkuva oppiminen ja ajattelutaidot -kurssilla käydään läpi esimerkiksi omien ajattelu- ja reagointitapojen tiedostamista ja hyödyntämistä, resilienssiä sekä itsensä johtamista. Lisäksi pääset tutustumaan tavoitteenasetantaan ja tehokkaan toimintasuunnitelman laatimiseen.
Jatkuva oppiminen ja ajattelutaidot -verkkokurssi kuuluu Oman urakehityksen johtaminen -kurssiin ja on osa Työntekijän Digiakatemiaa.
Kurssin suoritus
Tunnukset: Pääset suorittamaan opintoja ilmoittautumisen jälkeen Oma FCG:n kautta.
2kk suoritusaika: Ilmoittauduttuasi sinulla on kaksi kuukautta aikaa suorittaa kurssi. Kurssin suorittamiseen on hyvä varata noin 1,5 tuntia aikaa.
Todistus: Suoritus palkitaan todistuksella.